Mustat silmät, ruskea tukka vai miten se laulu nyt menikään. No, joka tapauksessa olen tämän valtakunnan uusi bloggari. Kaikki alkoi siitä, kun anoppini otti minut mukaansa hopeatyökurssille. Mopo karkasi käsistä ja kursseilla on tullut käytyä. En todellakaan tiennyt, että tästä tulee näin mieluisa harrastus. Elämä on, näillä mennään ja asenne ratkaisee aina!
Lukijat
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Oranssilla mennään tänään
Raikasta oranssia hopeakoukuilla. Nämä korut sopivat niin kevään-, kuin kesän- ja syksynkin väreihin.
Kevään 2014 kuuminta hottia
V. 2014 kevään hitti muotiväreissä. Simpukankuorista tehty pinkki kaulakoru täydentyy lähiaikoina myös korvakoruilla. Hyvä meidän joukkue!
Hyvä jälki ja hyvät värit, sanoi anoppini, joka opetti minua kutomaan kangaspuilla. Mutta eipä ollutkaan mun laji. En osannut tehdä niin vähän kerrallaan etten olisi kipeytynyt. Tulin niin kippeeksi, etten kyennyt puhumaan koko poppanasta. Ja kävihän tää homma henkeenkin, ei ollu ihan astmaatikon hommoo ja lopulta siitä tulikin pakkolommoo.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Päivää blogiin
Tämän päivän hittisanonta on ollut: "Eipä vissiin." Sitä on tungettu joka paikkaan ja aina se naurattaa yhtä paljon. Hulluilla on halvat huvit, invalideilla ilmaiset :D.
Nyt jätän blogin hetkeksi... Pärjäilkäähän ja surffailkaa sivuilla ja tehkää suurtilauksia, niin on sitten minullakin elämäntarkoitusta korujen suunnittelun- ja tekemisen muodossa. Näin tästä on kumminkin päin iloa ja onnea!
tiistai 18. maaliskuuta 2014
Hulabaloota
Kylläpä oli kiireinen päivä eilen.
Kävin sairaalassa tutkimuksissa ja kahdesti labrassa. Ei saatu verta normipaikoista ja vasta kolmannella yrittämällä onnistui. Mutta paremmin kuitenkin kuin viimeksi, kun silloin tarvittiin kolme ihmistä ja seitsemän pistokertaa. Sitä ennen tarvittiin 17 pistokertaa. Että voi sitä onnellista, joka pääsee tökkimään suoniani. Tosin, jos tätä henkilöä onnistaa, niin sittenhän hänen päivänsä on pelastettu ja minun tietenkin.
No, sairaalasta fyskaan. Fyskasta apteekkiin. Sieltä kauppaan, jonne minun voimat eivät enää riittäneet. Sieltä kotiin, kunnes 10 km ennen kotia sairaalasta tulleen soiton takia pitikin lähteä takaisin apteekkiin. Tuota ajelua tulikin sitten edestakaisin yhteensä 120 km verran. Sitten vielä illalla ilmeni, että ko. koukkaus olikin turha, kun lääkkeitä ei voinutkaan ottaa. No, aina ei voi voittaa.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





